Pystyviivat kavioissa ja meridiaanien vaikutus niihin

Halosen Hennan pohdintoja:

Olen tässä Shiatsua hevosille tehdessäni kiinnittänyt huomiota kavioissa esiintyviin pystyviivoihin, ne kun tuntuvat löytyvän usein eniten epätasapainossa olevan meridiaanin linjalta. Ne lähtevät jatkamaan ruununrajan meridiaanipisteestä lamellinkasvun myötäisesti alaspäin. Usein se on pelkkä viiru kavion pinnalla ja se voi olla vasta ruununrajasta lähdössä (akuutti) tai tullut jo alas asti (pitempiaikainen). Olen huomannut, että mitä suurempi ja pitempään jatkunut epätasapaino on, se aiheuttaa maanrajassa kavion pehmenemistä viirun alastulokohdassa. Sinne pääsee sienikasvusto tekemään tuhojaan ja kavionreuna lohkeaa helposti. Sieneen olen tutustunut vuollessani kavioita. Tyhjään meridiaanilinjaan sieni voi nousta hoitamattomana todella ylös kaviossa. Toisinaan epätasapaino kaviossa näkyy painaumana ylhäältä alas (kuin litteä putki).

   Takajalan sisäreunaviiva pernameridiaanilla
Pystyviiva kolmoislämmittäjän meridiaanilla